Lausuntopyyntö Taukaniemen ranta-asemakaavan muutoksesta
Lausuntopyyntö Taukaniemen ranta-asemakaavan muutoksen kaavaehdotuksesta
Luumäen kunta pyytää lausunto Taukaniemen ranta-asemakaavan muuttamisen kaavaehdotuksesta. Kaavoitus hanke on alkanut Luumäen kunnanhallituksen 3.11.2025 § 185 päätöksen mukaisesti ja vireille tulosta kuulutettiin 19.2.2026.
Kaavahankkeella on tarkoitus muuttaa voimassa olevaa ranta-asemakaavaa siten, että alueen maankäyttövastaa paremmin nykyisiä tarpeita ja maanomistajien tavoitteita. Muutostarpeet liittyvät pääosin alueen rakennuspaikkojen sijoitteluun, käyttötarkoituksiin sekä ympäristöarvojen huomioimiseen. Tarkoitus on yhtenäistää rakennusoikeudet vastaavalle tasolle kuin muualla Kivijärven yleiskaavassa.
Kaavaehdotus antaa myöten rakentaa alueelle yhden yksiasuntoisen lomarakennuksen sekä sauna- ja muita talousrakennuksia siten, että talousrakennusten lukumäärä on enintään neljä. Määräykset ovat hyvin pitkälti vastaavanlaisia kuin Kivijärven rannalla muuallakin on voimassa olevat määräykset. Kaavassa osoitetaan
myös paikka puutavaran vesistökuljetuksiin, lastauksiin ja varastointiin, joka antaa myöten rakentaa aluetta palvelevia rakennuksia.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana kaavatyön ohjelmointia.
Siinä esitellään suunnitelma osallistumisen ja muun vuorovaikutuksen järjestämisestä sekä vaikutusten arvioinnista (Alueiden käyttölain 63 §). Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on tarkoitettu lähialueen asukkaita, kuntalaisia, työntekijöitä, järjestöjä, kunnan ja valtion viranomaisia sekä muita osallisia varten.
OAS tulee asettaa kuulutuksella nähtäville maankäyttö- ja rakennusasetuksen 30 §:n mukaisesti ja kuntaan on mahdollista ottaa yhteyttä asian suhteen. Oas on nähtävillä koko kaavahankkeen ajan ja sitä päivitetään tarvittaessa työn edetessä.
Luonnosvaiheen kuulemisen perusteella kunnanhallitus asettaa aineiston nähtäville alueidenkäyttölain § 65 ja maankäyttö- ja rakennusasetus § 19 mukaisesti sekä pyytää lausunnot maankäyttö- ja rakennusasetuksen § 20 mukaisesti. Kaavaehdotusaineisto asetetaan nähtäville 11.6.2026 – 17.7.2026 kunnantalon ilmoitustaululle (Linnalantie 33) sekä kunnan internetsivuille.
Nähtävillä oloaikana suunnitelmista pyydetään viranomaislausunnot ja niistä on mahdollista jättää huomautus sekä Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällön riittävyydestä on mahdollisuus jättää kirjallinen mielipide ennen nähtävillä oloajan päättymistä Luumäen kunta, tekninen toimisto, Linnalantie 33, 54500 Taavetti tai sähköpostitse osoitteeseen kaavoitus@luumaki.fi
Lisätietoja
Luumäen kunnan yhteyshenkilö:
Tekninen johtaja Mikko Hiltunen
Linnalantie 33 54500 Taavetti
p. 040 6280 550, etunimi.sukunimi@luumaki.fi
Kaavan laatija
Antti Hirvikallio
Hirvikallio Consulting Tmi
Hirvikalliontie 356
54500 TAAVETTI
p. 040 835 7826
email: hirvikallio.consulting@gmail.com