Luumäki tarttuu ilmastohaasteisiin - ilmastosuunnitelma valmistuu talven aikana
Luumäki tarttuu ilmastohaasteisiin -
ilmastosuunnitelma valmistuu talven aikana
Tiesitkö jo, että Luumäelle on valmisteilla ilmastosuunnitelma, joka tulee ohjaamaan kunnan kestävyystyötä tulevina vuosina? Ilmastosuunnitelmaa valmistellaan ja kunnanvaltuusto saa sen hyväksyttäväkseen talven aikana .
Mikä ihmeen ilmastosuunnitelma?
Ilmastosuunnitelmatyö on käynnistynyt viime syksynä ja suunnitelmaa laaditaan yhtä aikaa viiden muun Etelä-Karjala kunnan – Lemin, Parikkalan, Rautjärven, Ruokolahden ja Taipalsaaren – kanssa. Maakuntaliiton koordinoiman hankkeen mahdollisti ympäristö-ministeriön avustus. Ilmastosuunnitelman valmisteluun on osallistunut iso joukko kunnan henkilöstöä, kuntapäättäjiä sekä asukkaita ja vapaa-ajan asukkaita. Kunnan viranhaltijoille ja päättäjille suunnatuissa työpajoissa on etsitty juuri Luumäelle vaikuttavimpia toimenpiteitä.
Luumäellä arvostetaan puhdasta luontoa ja paikallisia palveluita
Kesällä Luumäen asukkailla ja vapaa-ajanasukkailla oli mahdollisuus päästä kertomaan ajatuksiaan ja toiveitaan kunnan ilmastotyöhön vastaamalla ilmastosuunnitelmakuntien yhteiseen verkkokyselyyn. Luumäeltä kyselyyn saatiin yhteensä 47 vastausta, joista noin 80 % tuli vakituisilta asukkaita ja 20 % vapaa-ajanasukkailta. Kyselyyn vastanneiden mielestä on tärkeää, että kunta pitää huolta puhtaan luonnon säilymisestä ja edistää osaltaan julkista liikennettä sekä kävely- ja pyöräilymahdollisuuksia.
Useimmat vastaajista kertoivat kiinnittäneensä huomiota oman toimintansa ympäristö- ja ilmastovaikutuksiin esimerkiksi asumisen energiankulutuksen, kulutuksen vähentämisen, matkailun sekä vaateostosten yhteydessä. Kyselyyn vastanneet toivoivat kunnalta energiansäästövinkkejä sekä tietoa kunnan tekemistä ilmastotoimenpiteistä.
Keskeisenä pidettiin mm. julkisen liikenteen, etenkin junayhteyksien sekä taajama-alueen ulkopuolisen bussiliikenteen kehittämistä, lähiruokamahdollisuuksia sekä kestävää jätteenkäsittelyä ja kierrätystä, huomioiden monikulttuuriset asukkaat. Lisäksi toivottiin yhteiskäyttöpalveluita ja vuokrausmahdollisuuksia – vastauksissa ehdotettiin muun muassa palvelupisteitä pienkoneiden vuokraamiseen, lainaamiseen ja korjauttamiseen.
Myös luonnon- ja ympäristönsuojelun merkitys korostui vastauksissa. Esimerkkeinä nostettiin suojelualueiden lisäämistä, alueiden ennallistamista ja vieraslajitorjuntaa. Vastaajat toivoivat myös kestävän kehityksen ratkaisuista tiedottamista ja käytännön ohjeita muun muassa aurinkosähkön edistämiseen. Luumäen vapaa-ajanasukkaat suosivat mökkeillessään paikallisia palveluita, ympäristöystävällisiä tuotteita, energiatehokkuutta ja uusiutuvia energianlähteitä sekä toivovat parannuksia julkiseen liikenteeseen ja sähköautojen latausmahdollisuuksiin.
Kiitokset kaikille vastanneille!
Asukaskyselyn tulokset huomioidaan ilmastosuunnitelmien valmistelussa.
Lisätietoja
Mari Matikainen Juha Tervonen
Ilmastoasiantuntija Ympäristönsuojelusihteeri
Etelä-Karjalan liitto Luumäen kunta
mari.matikainen@ekarjala.fi juha.tervonen@luumaki.fi