Lisäys Luumäen kunnanhallituksen 16.12.2024 kokoustiedotteeseen
Kunnanhallitus päätti yksimielisesti antaa seuraavan lausunnon tilapäiselle valiokunnalle:
Kunnanhallituksen ja valtuuston puheenjohtajistot ovat käyneet kunnanjohtajan kanssa kehityskeskusteluja 30.5.2022, 23.2.2023 ja 5.6.2024. Lisäksi on pidetty ylimääräisiä tapaamisia 15.3.2023 johtoryhmän toiminnasta sekä 6.2.2024 työsuojelullisesta asiasta.
Johtoryhmätyöskentelyssä on ollut ongelmia. Puheenjohtajistojen, kunnanjohtajan ja johtoryhmän yhteisissä palavereissa on toistuvasti käsitelty yhteistyöhön, toimintatapoihin ja tiedonkulkuun liittyviä seikkoja. Palavereissa sovittuja asioita ei ole viety käytäntöön.
Kunnanjohtajan johtamisessa hallintosäännön edellyttämällä tavalla on puutteita. Esimerkiksi keväällä 2024 toteutettiin johtoryhmän tehtävien vaativuuden arviointi, jonka pohjalta aloitettiin tehtäväkuvien kirjaaminen. Kun vastuu prosessista siirtyi kunnanjohtajalle, se on jäänyt kesken. Työtehtäviä on myös delegoitu hallintosäännön vastaisesti.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja on joutunut huomauttamaan kunnanjohtajaa hallinnollisiin ja kunnanjohtajan omiin etuuksiin liittyvistä epäkohdista.
Kunnanjohtajan näkemys ja toimenpiteet kunnan talouden ja elinvoimakokonaisuuden kehittämisestä eivät ole olleet riittäviä. Kunnanjohtaja ei ole kantanut riittävästi huolta kunnan alijäämäkehityksestä. Kunnanhallitus ei myöskään ole saanut riittävästi tietoa mahdollisesti käynnissä olleista hankkeista tai neuvotteluista, jotta olisi voinut ottaa niihin kantaa.
Strategia ja siihen perustuvia hankkeita on toteutettu joko konsulttien avustamana tai hankeyhteistyönä. Strategian johtaminen ja hankkeiden tulosten vieminen käytäntöön ei kuitenkaan ole toteutunut riittävästi.
Kunnanjohtaja käyttää liiallisesti työaikaa osallistuakseen erilaisiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin. Kunnan kannalta olennaisten asioiden ja kokonaisuuksien hoitamiseen jää liian vähän työaikaa.
Kunnanjohtajan asiantuntemus ja osaaminen kuntahallinnosta on jäänyt vuosienkin jälkeen puutteelliseksi eikä ole kehittynyt riittävästi. Tästä syystä kunnanjohtajalla on heikko uskottavuus kunnanhallituksen keskuudessa.