Kunnanhallituksen kokoustiedote 2.12.2024
Kunnanhallituksen kokoustiedote 2.12.2024
Talous
Kuluvan vuoden vuosikate syyskuun lopussa on reilu miljoona euroa. Tilikauden tulos on – 277 468,81 € ja poistojen jälkeinen tilikauden tulos osoittaa ylijäämää on 175 169,81 €.
Verotuloja on kertynyt syyskuun loppuun mennessä lähes 77 % talousarvioon verrattuna ja selkeästi enemmän edellisvuoden vastaavaan kertymään verrattuna myös valtionosuudet ovat tuloutuneet etupainotteisesti.
Ensi vuoden talousarviossa vuosikate on positiivinen 146 560 €. Poistojen jälkeinen tilikauden tulos on – 1 400 430 € ja varausten muutosten jälkeinen tilikauden alijäämä - 846 000 €. Esi vuonna kunta on varautunut investoimaan liki kahdella miljoonalla eurolla. Kunnanhallitus esittää pitkäaikaisten lainojen määräksi maksimissaan yhteensä 3 milj.€.
Työllisyyskatsaus
Työttömyys on kasvanut Luumäellä edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna 5 %, joka on vähemmin kuin keskimäärin Kaakkois-Suomessa. Luumäellä on toiseksi pienin työttömyysaste Kaakkois-Suomen kunnista.
Kaavamuutos
Kunnanhallitus päättää asettaa Luumäen itäosan kaavaehdotuksen julkisesti nähtävillä ajalle 12.12.2024-26.1.2025. Kyseessä olevalle alueelle laaditaan kaavamuutosta, joka mahdollistaisi aurinkovoimalan rakentamisen.
Palaneellekankaalle on suunnitteilla myös toinen aurinkovoimala-alue, jonka kaavoitettavan lisäalueen kunnanhallitus hyväksyi.
Vuokrasopimus
Kunnanhallitus hyväksyi Luumäen kunta ja Etelä-Karjalan hyvinvointialue Ekhvan väliset vuokrasopimukset, jotka tullaan allekirjoittamaan loppuvuoden aikana uuden hyvinvointiaseman ja toimintakeskuksen osalta.
Kunnanjohtajan luottamuksen arviointi
Kunnanhallitus päätti ehdottaa kunnanvaltuustolle tilapäisen valiokunnan asettamista selvittämään nauttiiko kunnanjohtaja kunnanvaltuuston luottamusta. Kunnanvaltuusto voi irtisanoa kunnanjohtajan, jos hän on menettänyt valtuuston luottamuksen. Kunnanvaltuusto käsittelee asiaa 9.12.2024.
Tästä asiasta lisätietoja antavat kunnanhallituksen pj Katriina Ovaska p. 040 712 4012 ja kunnanvaltuuston pj Markku Huopainen p. 040 355 4903.
Lisätietoja kunnanhallituksen muista kokousasioista: kunnanhallituksen pj Katriina Ovaska p. 040 712 4012