Taavetin linnoitus

Paikka maastokartalla

Google maps ajo-ohjeet

Taavetin linnoitus on 1700-luvun loppupuolen bastionilinnoitus ja se edustaa varhaisinta vaihetta Luumäen linnoittamisessa. Taavetin linnoituksen rakentaminen aloitettiin 1770-luvulla. Neljän tien risteyksessä oleva Marttilan kylä katsottiin strategisesti tärkeäksi paikaksi linnoittaa. Täällä kohtasivat Hämeenlinnasta Viipurin johtava Ylinen Viipurintie sekä Haminasta sisämaahan johtava tie. Linnoitus rakentamisesta päätettiin pyhimys David Tessalonikalaisen muistopäivänä ja se nimettiin hänen mukaansa. 

Ensin aloitettiin ulomman linnoituksen rakentaminen, sen koko oli noin 800 x 650 metriä. Sitä ei ehditty saada täysin valmiiksi. Linnoituksen toinen rakennusvaihe tapahtui 1790-luvulla, kun kenraali Suvorovin toimesta rakennettiin Pietaria turvaavat linnoitusketjut. Taavetti muodosti Haminan ja Lappeenrannan kanssa keskimmäisen puolustuslinjan. Toisessa vaiheessa rakennettiin varsinainen sisälinnoitus ja vahvistettiin ulompaa linnoitusta. Alueelle rakentui pieni linnoituskaupunki, jossa oli kymmeniä puu- ja kivirakennuksia ja sinne majoittui tuhansia sotilaita. Heitä varten rakennettiin myös oma ortodoksinen kirkko, ensin puinen ja myöhemmin tiilinen. Kirkon kivijalasta on osa jäljellä kunnantalon pääoven tuntumassa. Linnoituksen toiminta-aika jäi lyhyeksi ja se lakkautettiin heti Suomen sodan jälkeen vuonna 1809.

Idempänä noin 10 km päässä Itsenäisyydentien varrella on Kairlammen läheisyydessä maastossa 1700-luvun vartiolinnakkeen jäänteitä. Linnake on rakennettu tien molemmin puolin mäen rinteeseen ja rintama suunta on ollut länteen päin. Tien eteläpuolella on maastossa edelleen havaittavissa kaivantoja. Linnake on mahdollisesti tehty Taavetin linnoituksen rakentamista yhteydessä tai aiemmin. Kivijärven eteläpuolinen tieyhteys koettiin jo silloin tarpeelliseksi linnoittaa.

Linnoitus eli hiljaiseloa, kunnes 1890-luvulla sen alueella harjoitteli kesäisin Mikkelin tarkka-ampujapataljoonaan kuuluva reservikomppania. Sitä varten linnoitusalueen sisälle rakennettiin ampumarata ja useita rakennuksia, joista jäljellä ovat punainen tupa sisäänkäynnin vieressä ja museorakennus sisälinnoituksen itäpuolella. Luumäen kunta osti linnoitusalueen rakennuksineen vuonna 1922 valtiolta ja Taavetin taajama on rakentunut osin sen sisälle. Linnoitusta alettiin kartoittaa pikku hiljaa 1960-luvun lopulta lähtien ja ensimmäisiä restaurointitöitä tehtiin 1980-luvulla. Kokonaisuudessaan ulko- ja sisälinnoitus inventointiin vasta 2000-luvun alussa. Sisälinnoitusta ja pohjoislaidan bastioneja on restauroitu Museoviraston toimesta.

Linnoitukseen voi tutustua omatoimisesti joko opastustaulujen viitoittamalla kierroksella, frisbeegolf-rataa kiertäen tai vaikka viettämällä eväshetken. Myös pururata kiertää linnoituksen kautta. Kesäisin linnoituksessa järjestetään tapahtumia ja lauluiltoja. Tunnetuimmat tapahtumat ovat  Vallijamit ja Marttilan kylän markkinat. Kesäisin on lisäksi opastuskierroksia. Linnoituksen vieressä on linnoitus- ja kotiseutumuseo, punainen tupa ja kunnantalo sekä muistomerkkejä.

Taavetin linnoitukseen on opastus VT6:lta ja Hamina-Savitaipale-tieltä. Pysäköinti ja käynti sisälinnoitukseen on kunnantalon länsipuolelta.

Lisätietoja museosta ks. linnoitus- ja kotiseutumuseo