Yläkoulun lähiliikuntapaikka avattiin


Maanantaina 13.5. avattu yläkoulun lähiliikuntapaikka muodostaa toimivan ja kaikenikäisille sopivan liikuntapaikkakokonaisuuden yhdessä Taavetin alakoulun ja päiväkodin lähiliikuntapaikkojen kanssa. Ne ovat kaikkien käytettävissä ilmaiseksi silloin, kun koulut ja päiväkodit eivät ole käynnissä.

Oppilaiden toiveesta yläkoulun pihalta löytyy myös mm. tilat ja välineet salibandyn, jalkapallon ja koripallon pelaamiseen sekä muutama erilainen pingispöytä ja frisbeegolfkori.

Kunta käytti Peltolan Pihan toteuttamaan työhön 150 000 euroa, minkä lisäksi Etelä-Suomen aluehallintovirasto osallistui kustannuksiin myöntämällään lähiliikuntapaikka-avustuksella. Pihan suunnitteluun osallistuivat merkittävästi kunnan puutarhuri Kirsi Iiskola, liikunnanohjaaja Pasi Kyllönen ja Liikkuva koulu -hankkeesta vastannut koulun liikunnanopettaja Tiina Pulkkinen.

Lähiliikuntapaikkojen rakentaminen on osa kunnan vuonna 2011 laatimaa taajamien viihtyisyyssuunnitelmaa, jota on toteutettu vuodesta 2014 lähtien. Toiminnan tavoitteena on lisätä kuntalaisten viihtyvyyttä Luumäen ympäristöä ja liikuntamahdollisuuksia parantamalla.

Kaikki lähiliikuntapaikat on esitelty täällä.

Tervetuloa liikkumaan!