Luumäen kunnan toimenpiteet koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi

Julkaistu 17.3.2020 klo 13.27, päivitetty 31.3.2020 klo 15:36

OLEMME PÄIVITTÄNEET TOIMENPIDELISTAUSTAMME, uusimmat tiedot niistä löydät tästä tiedotteesta.

Luumäen kunta seuraa tarkasti koronavirustilannetta sekä viranomaisten ohjeistuksia ja toimii niiden mukaisesti. Kuntalaisia kehotetaan seuraamaan viranomaisten ohjeistusta ja tiedotusta. Tiedotteen loppuun on koottu ajantasaisesti päivittyviä asiantuntijalähteitä.

THL (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) seuraa kansainvälistä tilannetta ja kehittää ohjeistusta terveydenhuollolle ja laboratorioille, arvioi koronavirukseen liittyviä terveysriskejä sekä laatii arvioita siitä, mihin suuntiin koronavirustilanne voi kehittyä.

Eksote (Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri) vastaa väestön ohjeistamisesta ja Etelä-Karjalan alueen tilannekuvan tiedottamisesta.

Hallitus linjasi 16. maaliskuuta 2020 lisätoimenpiteistä koronavirustilanteen hoitamiseksi Suomessa. Linjaukset ovat voimassa 13. huhtikuuta 2020 asti. Luumäen kunnan tärkeiden palvelujen jatkuvuus on varmistettu poikkeusoloissa. Kunta toteuttaa useita toimenpiteitä koronaviruksen leviämisen estämiseksi ja hillitsemiseksi. Toimenpiteiden mahdollisista muutoksista tiedotetaan ajantasaisesti kunnan viestintäkanavissa.

Toimenpiteet Luumäen kouluissa ja päiväkodeissa:

- Peruskoulut suljetaan keskiviikosta 18.3.2020 alkaen 13.4.2020 asti.  1-3 luokkien kohdalla lähiopetus järjestetään niiden vanhempien lapsille, jotka työskentelevät yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisillä aloilla. Lisäksi poikkeuksena järjestetään erityisen tuen päätöksen saaneiden oppilaiden lähiopetus sitä tarvitseville, kuitenkin niin että ne vanhemmat ja huoltajat, joiden on mahdollista järjestää lapsen hoito kotona, menettelevät näin.

Varhaiskasvatusta tarjotaan ennallaan ja päiväkodit ovat avoinna normaalisti, mutta ne vanhemmat ja huoltajat, joiden on mahdollista järjestää lapsen hoito kotona, menettelevät niin.

Luumäellä tehtävät muut toimenpiteet:

- Luumäen kunnassa työntekijöille on tiedotettu jo viikolla 11, että he eivät saa tulla oireilevina tai sairaana töihin. Etätöihin määrätään, jos työtehtävät sen mahdollistavat. Jos Luumäen kunnan työntekijä on vieraillut ulkomailla, hän ei saa tulla töihin 14 vuorokauteen. Kunnan henkilöstölle tiedotetaan ajantasaisista työntekoon liittyvistä ohjeista erikseen.

- Kaikki kunnan järjestämät yleisötapahtumat on toistaiseksi peruttu 16.3.2020 lähtien.

- Taavettihalli, Kangasvarren kuntosali ja nuorisotila Jemma on suljettu 13.3.2020 lähtien toistaiseksi. Taavettihallilla ja muissa kunnan toimitiloissa järjestettävät ryhmäliikuntatunnit ja muu toiminta on peruttu 13.3.2020 lähtien toistaiseksi. Kunnan toimitiloissa toimivat yritykset saavat kuitenkin jatkaa toimintaansa normaalisti.

-Taavetin pääkirjasto on suljettu 18.3. lähtien toistaiseksi.

-Työllistämisyksikkö on suljettu 18.3. lähtien toistaiseksi.

- Luumäen kunnanvirasto suljetaan 18.3.2020 lähtien toistaiseksi. Asiakkaita palvellaan sähköisissä järjestelmissä, puhelimitse tai sähköpostilla, yhteystiedot löytyvät täältä. Mahdollisesta asiakaskäynnistä sovitaan erikseen. Asioidessa kunnanvirastossa tulee huolehtia hyvästä käsihygieniasta. Kunnanvirastossa olevien tilaisuuksien, tapahtumien ja vuorojen varaukset on peruttu 18.3.2020 lähtien toistaiseksi.

- Kunnan päätöksenteko ja toimielinten kokoukset keskitetään valtuustosaliin. Mahdollisuuksien mukaan otetaan käyttöön sähköinen päätöksenteko.

Kunnan toimitilojen avautumisesta, ryhmien jatkumisesta, palveluiden järjestämisestä sekä muista toimenpiteistä tiedotetaan myöhemmin lisää. Kunta pahoittelee palvelujen ja tilojen käyttäjille aiheutuvaa haittaa.

Kunta koordinoi vapaaehtoisten rinkiä, joka tarjoaa riskiryhmäläiselle tai karanteeniin määrätylle henkilölle tarvittaessa apua

Lue lisää täältä.

Seuraa viranomaisten ohjeistusta ja tiedotusta:

Ajankohtaistietoa koronaviruksesta

Usein kysytyt kysymykset

Ohjeet käsi- ja yskimishygieniaan

Eksote

Ohjeet Eksoten alueen asukkaille, mm. miten toimia, jos epäilee koronavirustartuntaa

Eksoten verkkosivut

Ulkoministeriö

Matkustustiedotteet

Ruokavirasto

Usein kysyttyä koronaviruksesta ja elintarvikkeista

 

Luumäellä 17.3.2020
Kunna johtoryhmä