Viihtyisyyssuunnitelman toteuttaminen etenee - Lähiliikuntapaikan rakentaminen Taavetin yläkoulun pihalla alkaa

Taavetin yhtenäiskoulun lähiliikuntapaikan rakentaminen yläkoulun pihalla alkaa pe 21.9. Työn arvioidaan valmistuvan marraskuussa 2018. Rakennustöiden takia osa pihasta on pois käytöstä. Urakoitsijana toimii Peltolan Piha Oy. Rakentaminen toteutetaan osittain Etelä-Suomen aluehallintoviraston myöntämän lähiliikuntapaikka-avustuksen avulla.

Yläkoulun pihalle rakentuva paikka tulee olemaan kunnan neljäs viihtyisä ja monipuolinen lähiliikunta-alue. Ne ovat vapaasti ja maksutta kaikkien käytettävissä. Taavetissa sijaitsevien paikkojen lisäksi Jurvalan Lepolan virkistysalue lähiliikuntapaikkoineen on jatkosuunnitteluvaiheessa.

Yläkoulun pihan suunnittelussa on kuunneltu koulun oppilaiden toiveita. Sinne tulee erilaisia tasapainoilu- ja liikuntavälineitä, pieni pihakaukalo, kaksi linnunpesäkeinua sekä jo vuonna 2017 valmistunut koripalloaitaus. Lähiliikuntapaikka tullaan turvallisuuden lisäämiseksi osittain aitaamaan. Alueelta tulee johtamaan myös kävely- ja pyörätie Linnalantielle.

Kolme Luumäen lähiliikuntapaikoista tulee marraskuun jälkeen löytymään Taavetin koulukeskuksen pihapiiristä: yksi päiväkodin, toinen alakoulun ja kolmas yläkoulun pihasta. Alakoulun ja päiväkodin pihat on jo uudistettu. Koulukeskuksen lähiliikuntapaikat on suunniteltu ja toteutettu niin, että ne tukevat toisiaan tarjoamalla eri ikäisille soveltuvia liikuntavälineitä liikkumismahdollisuuksien ja yleisen viihtymisen lisäämiseksi. Neljäs paikka löytyy Taavetin torin viereiseltä Kuntorilta, joka on varustettu kaikenikäisten käyttöön soveltuvilla liikuntavälineillä.

Perjantaina 21.9. yläkoulun pihalla käynnistyvät työt ovat osa kunnan vuonna 2011 laatimaa taajamien viihtyisyyssuunnitelmaa, jota on toteutettu vuodesta 2014 lähtien. Toiminnan tavoitteena on Luumäen ympäristöä ja liikuntamahdollisuuksia parantamalla lisätä kuntalaisten viihtyvyyttä.

Haluaisitko testata lähiliikuntapaikkaa? Sellaisen löydät Luumäellä jo täältä:

  • Taavetin päiväkodin piha, Koulutie 4. Käytettävissä päiväkodin ollessa kiinni. Soveltuu parhaiten lapsille.
  • Taavetin alakoulun piha, Koulutie 4. Käytettävissä koulun ollessa kiinni. Tarjoaa mm. keinut, hiekka- ja tekonurmipohjaisen monitoimikentän sekä kiipeilykuution.
  • Taavetin torin Kuntori, Linnalantie 49. Käytettävissä myös torilla olevan remontin aikana. Soveltuu kaikenikäisille.

 

  • (Taavetin yläkoulun piha, Koulutie 4. Arvioitu valmistumisaika marraskuussa 2018. Käytettävissä koulun ollessa kiinni. Tulossa mm.  tasapainoilu- ja liikuntavälineitä, pieni pihakaukalo, kaksi linnunpesäkeinua ja koripalloaitaus)
  • (Lähiliikuntapaikka Jurvalan Lepolaan jatkosuunnitteluvaiheessa)

 

Lisätietoja antaa
Kunnan tekninen johtaja Erik Forstén, 040 8445 593, erik.forsten (a) luumaki.fi